1Siihen aikaan kun tuomarit hallitsivat, tuli nälänhätä maahan. Silloin muuan Juudan Betlehemin mies lähti sieltä ja asettui vaimonsa ja kahden poikansa kanssa muukalaisena asumaan Moabin maahan.⇆ vertaile2Miehen nimi oli Elimelek, hänen vaimonsa nimi oli Noomi ja hänen kahden poikansa nimet Mahlon ja Kiljon; he olivat efratilaisia Juudan Betlehemistä. Niin he tulivat Moabin maahan ja oleskelivat siellä.⇆ vertaile3Ja Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja Noomi jäi jälkeen kahden poikansa kanssa.⇆ vertaile4Nämä ottivat itselleen moabilaiset vaimot; toisen nimi oli Orpa ja toisen nimi Ruut. Ja he asuivat siellä noin kymmenen vuotta.⇆ vertaile5Ja myös nuo molemmat, Mahlon ja Kiljon, kuolivat, niin että nainen jäi yksin jälkeen kahdesta pojastaan ja miehestään.⇆ vertaile6Silloin hän nousi miniöineen palatakseen takaisin Moabin maasta, sillä hän oli kuullut Moabin maassa, että Herra oli pitänyt kansastaan huolen ja antanut sille leipää.⇆ vertaile7Niin hän lähti yhdessä molempien miniöidensä kanssa siitä paikasta, jossa oli oleskellut. Ja heidän tietä käydessään matkalla Juudan maahan⇆ vertaile8sanoi Noomi molemmille miniöillensä: "Menkää, palatkaa kumpikin äitinne kotiin. Herra tehköön teille laupeuden, niin kuin te olette vainajille ja minulle tehneet.⇆ vertaile9Herra suokoon, että saisitte turvan kumpikin miehenne kodissa." Ja hän suuteli heitä. Mutta he korottivat äänensä ja itkivät⇆ vertaile10ja sanoivat hänelle: "Me seuraamme sinua sinun kansasi luo."⇆ vertaile11Mutta Noomi vastasi: "Kääntykää takaisin, tyttäreni; miksi te lähtisitte minun kanssani? Voinko minä enää saada poikia miehiksi teille?⇆ vertaile12Kääntykää takaisin, tyttäreni, menkää, sillä minä olen liian vanha mennäkseni miehelle. Vaikka ajattelisinkin: 'Minulla on vielä toivoa', ja vaikka vielä tänä yönä tulisin miehelle vaimoksi ja synnyttäisin poikia,⇆ vertaile13ette kai te kuitenkaan odottaisi, kunnes he kasvaisivat suuriksi, ette kai te kuitenkaan sulkeutuisi huoneeseen ja olisi menemättä miehelle vaimoksi. Ei, tyttäreni; minä olen hyvin murheissani teidän tähtenne, sillä Herran käsi on sattunut minuun."⇆ vertaile14Niin he korottivat vielä äänensä ja itkivät. Silloin Orpa suuteli anoppiaan jäähyväisiksi, mutta Ruut riippui kiinni hänessä.⇆ vertaile15Ja Noomi sanoi: "Katso, kälysi on kääntynyt takaisin oman kansansa ja jumalansa luo, käänny sinäkin kälysi kanssa."⇆ vertaile16Mutta Ruut vastasi: "Älä vaadi minua jättämään sinua ja kääntymään takaisin, pois sinun luotasi. Sillä mihin sinä menet, sinne minäkin menen, ja mihin sinä jäät, sinne minäkin jään; sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani.⇆ vertaile17Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne tulla haudatuksi. Herra rangaiskoon minua nyt ja vasta, jos muu kuin kuolema erottaa meidät."⇆ vertaile18Kun Noomi näki, että hän oli lujasti päättänyt seurata häntä, ei hän enää puhunut siitä hänen kanssaan.⇆ vertaile19Niin he kulkivat molemmat yhdessä, kunnes tulivat Betlehemiin. Ja kun he tulivat Betlehemiin, joutui koko kaupunki liikkeelle heidän tähtensä, ja naiset sanoivat: "Onko tämä Noomi?"⇆ vertaile20Mutta hän vastasi heille: "Älkää kutsuko minua Noomiksi, kutsukaa minua Maraksi, sillä Kaikkivaltias on antanut minulle paljon katkeraa murhetta.⇆ vertaile21Rikkaana minä lähdin, mutta tyhjänä Herra antaa minun palata. Miksi siis kutsutte minua Noomiksi, kun Herra on minua vastaan todistanut ja Kaikkivaltias on tuottanut minulle onnettomuutta?"⇆ vertaile22Niin Noomi palasi miniänsä, moabilaisen Ruutin, kanssa, joka tuli Moabin maasta; ja he saapuivat Betlehemiin ohranleikkuun alussa.⇆ vertaile